Punakhmerien vaietut naisuhrit löytävät yhteisen äänen
”Salasin kokemukseni punakhmereistä pitkään enkä halunnut puhua kokemastani. Mutta nykyisin näen ja kuulen heidät taas. Olen hyvin vihainen, mutta tiedän, että on hyvä päästä eroon näistä tunteista. Tämä voi auttaa uutta sukupolvea hyväksymään Kambodžan synkän menneisyyden.”
Tämä seksuaalisen väkivallan uhrin nimetön todistus ilmentää syviä arpia, jotka punakhmerien hallinto jätti maahan. Hallinnon aikana vuosina 1975–1979 yli 1,7 miljoonaa kambodžalaista menetti henkensä.
Hallinnon harjoittama sukupuoleen perustuva väkivalta pysyi näkymättömänä vuosikymmeniä, mutta nyt se on paljastumassa. On tunnustettu tosiasia, että lukematon määrä naisia raiskattiin ja pakotettiin avioon punakhmerien hallinnon aikana. Kieltäytyneitä uhkasi vankilatuomio, kidutus tai kuolema. Vaikka julmuuksien vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti, uhrit ovat pysyneet hiljaa.
Vuonna 2006 Kambodžan hallitus perusti tuomioistuimen (Extraordinary Chambers in the Courts of Cambodia, ECCC) jolla on valtuus asettaa syytteeseen räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneitä punakhmerien virkamiehiä.
UN Womenin ylläpitämä maailmanlaajuinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen rahasto on keskittynyt yksinomaan käsittelemään naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa sen kaikissa muodoissaan. Kambodžassa se tukee EEEC:n ylläpitämää uhrien tukiohjelmaa, joka pyrkii osallistumaan seksuaalisen väkivallan uhrien oikeudenkäynteihin. Ohjelma rohkaisee myös avoimeen keskusteluun punakhmerien harjoittamasta seksuaalisesta väkivallasta ja vahvistaa tuomioistuimen mahdollisuuksia käsitellä sukupuoleen perustuvia rikossyytteitä tarjoamalla erityisalan oikeusapua.
Kansanmurhasta selvinnyt Sophea Im on uhrien tukiohjelman johtaja, joka on väsymättömästi taistellut oikeuden puolesta. Hän on sitoutunut varmistamaan, että seksuaalisen väkivallan uhrien tarinat tuodaan oikeuden eteen ja että naiset saavat kuntoutusta ja korvauksia. Hän muistuttaa aloitteen alkuajoista, jolloin tukiohjelma ryhtyi kansanmurhan selviytyjien avulla etsimään rikoksiin syyllistyneitä. Haun avulla löytyi yli 3 850 ihmistä, joita voitiin syyttää rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Näistä tapauksista 674 johti syytteen nostamiseen ja oikeusprosessiin. Joukossa oli myös sukupuoleen perustuvia väkivaltarikoksia. Näistä tapauksista edelleen käynnissä oleva syyte, joka tunnetaan tapauksena 002, sisälsi väitteitä pakkoavioliitosta. Uhrien tukiohjelma kärsi kuitenkin takapakkia tässä tapauksessa, sillä tapaus jaettiin tänä vuonna useampiin minioikeudenkäynteihin. Pakotetut avioliitot on alustavasti sisällytetty viimeiseen oikeudenkäyntiin, mikä tarkoittaa, että saattaa kulua vuosia ennen kun rikoksia käsitellään, ja monet todistajista ehtinevät kuolla ennen käsittelyn alkua.
Kiistanalaisesta päätöksestä huolimatta uhrien tukiohjelma ei ole luovuttanut. Tänä vuonna ohjelma on luonut ensimmäisen verkossa toimivan informaatioalustan sukupuoleen perustuvasta väkivallasta punakhmerien hallinnon aikana. Tukiohjelma jatkaa myös psykologisen ja lainopillisen tuen tarjoamista uhreille.
Tukiohjelman tavoitteena on kasvattaa yleistä tietoisuutta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta kansanmurhan aikana muun muassa tuottamalla radio-ohjelmia, järjestämällä yhteisöfoorumeita, uhrien tukiryhmiä ja osallistavaa teatteria.
Nämä yritykset tunnistaa punakhmerien hallinnon toteuttama seksuaalinen väkivalta antavat äänen vaietuille naisuhreille ja heidän kokemuksilleen.
Yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa on järjestetty kaksi alueellista naisten kuulemista vuosina 2011 ja 2012. Tapaamisiin osallistui myös seksuaalisen väkivallan uhreja Bangladeshista, Nepalista ja Itä-Timorista, ja he jakoivat omia kokemuksiaan konflikteista ja niiden seurauksista.
Naisten kuulemiset ovat merkittäviä, vaikkakaan eivät oikeudellisia, tilaisuuksia totuuden kertomiselle. EEEC on ilmaissut kiinnostuksensa todistuksia kohtaan. Tämä on nostanut toiveita siitä, että naisten kertomukset voisivat toimia todistusaineistona tulevissa oikeudenkäynneissä. Mutta vaikka tilaisuuksissa kerrottuja tarinoita ei koskaan käytettäisikään syytteiden nostamiseen, ne ovat silti tärkeitä: tilaisuuksissa uhrit voivat turvallisesti jakaa kokemuksiaan ja saada oikeutta kokemalleen.
Viitaten naisten kuulemisiin, Sophea Im kertoo: ”Me kaikki kärsimme, ja vaikka uhrien kokema vahinko ja kärsimys on korjaamatonta, naisten kuulemiset takaavat symbolisen korvauksen ja antavat uhreille yhteisen äänen.”
Tukiohjelma on myös kutsunut uhreja osallistumaan kulttuurisensitiiviseen todistajaterapiaan, jossa hoidetaan traumaa yhteisöllisesti ja yksilöllisesti. Selviytyneet muuttavat yksityiset kärsimyksensä julkiseksi, koko yhteisön kuultavaksi tarinaksi ja symbolisesti oikaistuksi.
Eräs väkivallan uhriksi joutunut nainen kuvaa kokemuksiaan: ”Elämäntarinaani ei ole ennen tunnustettu, kukaan ei tiennyt elämäni vaikeuksista. Mutta terapian avulla tarinani on jaettu ja tunnistettu.”
UN Womenin väkivaltarahaston tukema hanke on osa pitkää ja vaikeaa prosessia, joka antaa uhreille mahdollisuuden surra, jakaa murheensa, hakea tukea toisistaan ja, mikä tärkeintä, raivata tilaa naisten kokemuksille julkisessa keskustelussa. Kansanmurhan muistamisessa ei saa unohtaa tuhansia naisia, jotka joutuivat väkivallan uhriksi sukupuolensa vuoksi.