Suomalaisten kuvittajien kädenjälki näkyy uusissa eettisissä lahjoissa

Suomen UN Women ja Napa Stock yhdistävät voimansa uusissa eettisissä lahjoissa, joilla tuetaan naisten ja tyttöjen oikeuksia kehitysmaissa.

Napa Stockin suomalaiset kuvittajat ovat antaneet työnsä korvauksetta hyväntekeväisyyskäyttöön. Yhteistyössä lahjoitettujen kuvitusten tekijöinä ovat Helmi Sirola, Christer Nuutinen, Eero Lampinen, Ilja Karsikas ja Janne Harju.

Tuloksena on valikoima ainutlaatuisia aineettomia lahjoja, joiden ostajat saavat lahjoitusta kuvastavan kortin annettavaksi lahjan saajalle. Kortin voi tilata joko perinteisenä paperikorttina tai sähköisenä korttina, joka ehtii lahjan saajalle vaikka samana päivänä.

Janne Harju haluaa omalla panoksellaan tukea ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.
Janne Harju haluaa omalla panoksellaan tukea ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.

”Ihmisten välisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien pitäisi mielestäni olla itsestäänselvyyksiä, asioita joiden puolesta ei enää nykyaikana tarvitsi edes kampanjoida. Mutta koska näin ei ole niin osallistun mielelläni asian edistämiseen työnikin kautta”, sanoo kuvittaja Janne Harju, jonka töitä on nähty postimerkeissä, kirjankansissa, lastenkirjoissa, lukuisissa lehdissä, mainoksissa ja animaatioissa.

Kansainvälisestikin palkitun Harjun humoristinen kädenjälki kuvittaa Vapaapäivä kotitöistä -nimistä lahjaa, jolla tuetaan miesten osallistumista kotitöihin perheissä.

”Huumorilla voi pehmentää lähestymistä vakavaankin aiheeseen, avata silmiä ja vapauttaa ajatukset antamalla uusia ja yllättäviäkin näkökulmia. Tasa-arvon ei tarvitse tarkoittaa sitä että kaikki hoitavat vain tiukasti omat osansa asioista, toisinaan voi hieman hemmotellakin, vaikkapa antamalla vapaapäivän kotitöistä”, Harju sanoo.

Tutustu uusiin eettisiin lahjoihin