Ei vain hoivaajia – naisviljelijät elättävät perheitään Nepalissa

Vanhoilliset asenteet ovat esteenä perheiden toimeentulolle Nepalissa, kun naisviljelijöiden roolia perheen elättäjinä väheksytään. Pienviljelijä Chandra Kala Tapa todistaa vanhat uskomukset vääriksi ja osoittaa, että nainen voi pitää huolta perheestään muutenkin kuin hoivaajana.

Naisviljelijät muodostavat suuren osan maaseudun työvoimasta Nepalissa, jossa 80 prosenttia väestöstä saa elantonsa maataloudesta. Vanhoillisten asenteiden mukaan naiset nähdään kuitenkin ainoastaan hoivaajina, eikä heidän rooliaan maanviljelyksessä arvosteta. Maanviljelijänaisille maksetaan usein vähemmän samasta työstä kuin miehille, ja ahtaat asenteet ovat estäneet naisia pääsemästä mukaan markkinoille.

Uudet tuulet puhaltavat kuitenkin Rauthatin ja Sindhulin alueen kylissä, joissa UN Women tukee viljelijänaisia ja tekee työtä syrjivien asenteiden muuttamiseksi. Ranichurin kylässä asuva pienviljelijä Chandra Kala Tapa on turvannut perheensä toimeentulon UN Womenin koulutuksen myötä.

”Ennen peltoni sato ei riittänyt, enkä saanut ruokittua perhettäni. Koulutuksen jälkeen olen saanut pelloltani parempaa tuottoa ja taattua perheemme toimeentulon,” hän kertoo.

Pienviljelijä Chandra Kala Tapan perheen hyvinvointi parani, kun äiti sai tukea maanviljelyyn UN Womenilta.

Koulutuksissa naiset saavat keinoja parantaa sadon tuottavuutta ja päästä mukaan markkinoille sekä oppivat johtamistaitoja. Koulutusten ansiosta naisten toimeentulo, ruokaturva ja itsenäisyys ovat parantuneet.

Chandra muutti koulutuksen myötä viljelemiään lajikkeita ja saa nyt sadostaan paremman hinnan.

”Nyt tuloni tulevat ajallaan. Näin ei ollut ennen,” Chandra kertoo.

Yhä useammat nepalilaismiehet muuttavat työn perässä ulkomaille, ja naisten rooli maanviljelyksessä kasvaa entisestään. UN Womenin koulutukset ovat osa yhteishanketta, joka edistää maaseudun naisten taloudellista asemaa.

(Kuva: Narenda Shresha)