Jalkapallo tuo Syyrian pakolaiset ja jordanialaiset tytöt yhteen

Tyttöjen jalkapalloleirin ensimmäisenä päivänä ilmapiiri oli jännittynyt. Suha, Maha ja Maram huusivat ja nimittelivät toisiaan. Lounastauolla oli tapahtunut jotakin – ehkä väärinymmärrys tai huono sanavalinta. Pian muut tytöt valitsivat puolensa riidassa. 15-vuotiaat jordanialaiset Maha ja Maram ilmoittivat, etteivät enää koskaan puhuisi yhdenkään pakolaisen kanssa.

Suhan, 14, perhe on yksi tuhansista Syyrian sotaa Jordanian puolelle paenneista perheistä. Pakolaiset ovat saaneet mahdollisuuden uuteen elämään, mutta he ovat ulkopuolisia ja syrjäytyneitä. Suhan kaltaiset tytöt pääsevät kouluun, mutta heidän oppituntinsa ovat eri aikaan kuin jordanialaisilla koululaisilla.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women pyrkii lisäämään syyrialaisten ja jordanialaisten tyttöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta jalkapallon avulla. Myös Suomi on rahoittanut hanketta. Joukkuepelit opettavat tehokasta vuorovaikutusta ja yhteistyötä, ja lisäksi urheiluharrastus antaa tytöille mahdollisuuden itsenäisempään elämään kodin ulkopuolella.

Vaikeasta alusta huolimatta Suha, Maha ja Maram alkoivat leirin kuluessa puhua toisilleen. He huomasivat, että eri kansallisuudesta ja elämäntilanteesta huolimatta kaikilla on yhteisiä unelmia ja kiinnostuksenkohteita.

Leirin johtaja Rasha Saleem sanoo, että jännitys ja paine syyrialaisten ja jordanialaisten opiskelijoiden välillä oli hyvin selvä ensimmäisenä leiripäivänä, mutta pian tilanne muuttui.

“Yhdessä pelaaminen häivytti kansallisuuksien välisiä eroja ja auttoi saavuttamaan tilanteen, jossa kaikki voittavat. Jalkapallo loi yhteisen vuorovaikutustilan ja auttoi muuttamaan syyttelyn ja negatiivisuuden vuorovaikutukseksi ja positiivisiksi asenteiksi väkivallattomalla tavalla.”

Myös tytöt huomasivat muutoksen.

”En koskaan ajatellut pelaavani syyrialaisten tyttöjen kanssa. Leiri antoi mahdollisuuden tutustua heihin läheisesti ja ymmärtää, että me jaamme yhteisiä asioita”, Maram kertoi.

Joukkuepelit opettaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

Pelaamisen lisäksi tytöt suunnittelevat kahden syyrialaisen ja kahden jordanialaisen ryhmissä yhteisöprojekteja, joilla pakolaiset ja kantaväestö voidaan tuoda paremmin yhteen. Hanke rohkaisee ja voimaannuttaa syyrialaisia ja jordanialaisia tyttöjä käyttämään uusia ystävyyksiään ja taitojaan positiivisesti ja rakentamaan sosiaalista koheesiota omissa yhteisöissään.

”Yhteistyö on tärkeää, jotta voimme jatkaa elämäämme rauhassa”, Suha tuumii.

(Kuvat: UN Women/Christopher Herwig)