0 kohdetta

Kestävästi tuotettua sähköä 20 minuutissa

Kestävästi tuotettua sähköä 20 minuutissa

Guatemalalainen Martha Alicia Benavente oppi valmistamaan aurinkoenergialla toimivia lamppuja ja auttaa kyläänsä saamaan kestävästi tuotettua sähköä.

”Yhteisössäni on yli 90 perhettä, eikä niistä yhdelläkään ole sähköä. Seitsemän kuukautta sitten Tucurún pormestari valitsi minut lähtemään Barefoot Collegen aurinkoenergiakoulutukseen Intiaan”, Martha kertoo.

UN Womenin tukemaan koulutusohjelmaan saapuu naisia ympäri maailmaa opiskelemaan aurinkoenergialla toimivien lamppujen valmistusta.

”Kun lentokone lähti ilmaan, huusin – en ollut ikinä ennen ollut lentokoneessa”, hän naurahtaa.

Ennen koulutusohjelmaan osallistumista Martha työskenteli kotiapulaisena, mutta palkka ei riittänyt perheen perustarpeisiin.

”Päiväni alkoivat aamuneljältä. Heräsin aikaisin myllylle, josta hankin maissijauhoja tortilloihin lapsilleni. Sitten juoksin ehtiäkseni töihin puoli seitsemäksi”, leskeksi jäänyt ja neljää lastaan yksin elättävä Martha kertoo.

Koska kylässä ei ollut sähköä, Martha joutui käyttämään pienistä tuloistaan osan kynttilöihin. Välillä niihinkään ei ollut varaa, jolloin perhe joutui olemaan pimeässä ja kaikki kotityöt oli tehtävä valoisaan aikaan.

Intiassa Martha oppi tekemään aurinkolamppuja. Rakentamalla ja myymällä pelkästään yhden lampun Martha voi saada lähes puolet kuukausipalkastaan kotiapulaisena.

”Nyt jos minulla on kaikki materiaalit, voin rakentaa aurinkolampun 20 minuutissa”, Martha esittelee ylpeänä tekemään lamppua.

Vastikään Intiasta palannut Martha ei malta odottaa, että pääsee opettamaan taitoa myös muille kotikylänsä naisille.

”Unelmani on, että yhteisöni hyötyisi aurinkoenergiasta. Tein ison työn opiskellessani Intiassa, en vain itseni, vaan koko yhteisöni hyväksi. Ihmiset tulevat luokseni ja iloitsevat paluustani: nyt me saamme valoa!”

Kuva: UN Women/Ryan Brown