Matkalla tähtiin

Kahdeksasluokkalaisella Stela Savinilla on unelma: hän aikoo jonain päivänä voittaa nyrkkeilyn maailmanmestaruuden.

Moldovan Hînceştissä asuva Stela on kolmanneksi nuorin romaniperheen seitsemästä sisaruksesta. Hän menetti sydämensä urheilulle jo pienenä lapsena.

“Veljeni treenasivat, enkä minä halunnut katsoa vain sivusta. Halusin tehdä itse samaa”, hän kertoo.

Jo pari vuotta harjoiteltuaan Stela alkoi voittaa mitaleja alueellisissa nyrkkeilykisoissa. Perhe tukee tytön harrastusta. Perinteisesti Moldovan romanitytöt menevät naimisiin ja aloittavat perhe-elämän jo nuorena. Moni jättää koulun kesken muuttaessaan yhteen miehen kanssa, jonka perhe on tytölle valinnut jo varhaislapsuudessa.

Stela kunnioittaa perhettään ja tekee kovasti töitä, mutta vastineeksi hän haluaa, että perhe tukee hänen omia elämänvalintojaan.

“Minä kunnioitan romaniperinteitä. En koskaan aio hylätä niitä. En kuitenkaan halua jättää koulua ja treenausta kesken ja mennä naimisiin. Minulla on unelma ja aion tehdä kaikkeni sen toteuttamiseksi. En ymmärrä, miksi tytöt ajattelevat, että he eivät voi tehdä samoja asioita kuin pojat.”

Stela Savin

Naiset näkyviksi

YK:n tutkimuksen mukaan romaninaiset ja -tytöt kuuluvat Moldovan syrjityimpiin ihmisryhmiin. Heidän elämäänsä vaikuttaa sukupuolisyrjinnän lisäksi rasismi ja luokka-asema. Syrjintä on yleistä niin yhteiskunnallisessa elämässä kuin taloudessa ja politiikassa.

UN Women on tukenut Moldovan romaninaisia viimeisen viiden vuoden ajan. Työ on johtanut tuloksiin: vuonna 2015 esimerkiksi valittiin ensimmäiset romaninaiset maan kunnanvaltuustoihin. Tällä hetkellä UN Women kerää Stelan kaltaisten rohkeiden romaninaisten ja -tyttöjen elämäntarinoita ympäri maata.

“Keräämällä vahvojen romaninaisten ja -tyttöjen tarinoita pyrimme tekemään romaninaiset näkyvämmiksi Moldovan mediassa ja rikkomaan perinteisiä stereotypioita. Jotta naiset otetaan huomioon, heidät pitää tehdä näkyviksi – ja erityisesti heidän oikeutensa pitää nostaa esiin”, sanoo UN Womenin maaedustaja Ulziisuren Jamsran.

(Kuvat: UN Women/Diana Savina)