Töissä Zaatarin pakolaisleirillä
Kuudelta aamulla, kun Ammanin kaupunki Jordaniassa vasta heräilee uuteen päivään, Hadeel Al-Zoubi on jo matkalla Zaatarin pakolaisleirille. Sadan kilometrin päässä sijaitseva leiri on 80 000:n Syyriasta ja naapurimaista paenneen ihmisen koti.
Hadeelin uuvuttava matka töihin kestää kaksi tuntia, ja saman verran illalla takaisin kotiin.
”Ei ole helppoa olla tien päällä neljä tuntia joka päivä, mutta minä rakastan tätä työtä, ja leirillä aika lentää. Joka päivä opin jotain uutta”, hän sanoo.
Puoliksi syyrialainen Hadeel Al-Zoubi on yksi UN Womenin työntekijöistä Zaatarin pakolaisleirillä. Hänen vastuullaan on erilaisten toimintojen suunnittelu, mutta usein työssä tapahtuu myös odottamattomia asioita, joihin on reagoitava. Monena aamuna puhelin alkaa soida jo ennen kuin Hadeel on päässyt perille leirille.
Tänä aamuna hänelle soittaa pakolaisnainen, joka tarvitsee poliisilta luvan poistuakseen leiriltä päivän ajaksi. Hadeel lupaa mennä naisen kanssa poliisiasemalle varmistamaan, että paperit saadaan kuntoon.
Hadeel aloitti työn pian sen jälkeen, kun UN Women oli avannut ensimmäiset naistenkeskukset pakolaisleirille. Keskukset ovat turvallisia tiloja, joiden kautta naiset saavat palveluja, ammattikoulutusta ja toimeentulomahdollisuuksia. Suomen tuella leirille on avattu jo kolme naistenkeskusta.
”Aluksi meillä ei ollut sähköä tai internetiä. Ruuasta ja vedestä oli pulaa. Pakolaiset kärsivät traumoista, sillä useimmat olivat menettäneet perheenjäseniään. Leirillä oli päivittäin levottomuuksia”, Hadeel muistelee.
Hänellä on monta koskettavaa tarinaa, jotka hän haluaa jakaa kanssamme.
“Muistan, kuinka viime vuonna toin suklaata leirin lapsille. Huomasin, että toimistoni edessä istui kehityshäiriöstä kärsivä syyrialaislapsi, joka ei näyttänyt voivan hyvin. Kysyin lapsen äidiltä, mitä oli tapahtunut, onko hän ehkä allerginen suklaalle, jota olin juuri antanut. Sain tietää, että lapsen lääkitystä oli hiljattain muutettu. Pyysin saada nähdä lääkkeen ja kävi ilmi, että äiti oli ymmärtänyt ohjeet väärin ja antanut liikaa lääkettä. Kiirehdin sairaalaan lapsen kanssa ja olin koko päivän hänen kanssaan teho-osastolla. Olisimme voineet menettää hänet sinä päivänä, mutta onneksi niin ei käynyt.”
Leirille saapuessaan Hadeel tervehtii kaikkia. Hän juttelee kaikkien vartijoiden ja siivoojien kanssa, joista monet ovat olleet koko yön töissä. Hekin ovat itse pakolaisia, jotka ovat saaneet työpaikan UN Womenin työllistämisohjelman kautta. Pakolaisnaisia työllistävä ohjelma tulee tarpeeseen, sillä leirin tarjoamista työpaikoista viisi kuudesosaa menee miehille.
Naistenkeskuksissa naiset ja tytöt saavat psykososiaalista tukea, tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta, lukutaito-opetusta ja opastusta tietokoneiden käyttöön. Keskukset ovat tärkeitä, sillä niissä naiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja voivat puhua vapaasti.
Hadeel Al-Zoubi johtaa projektia, jossa naiset ompelevat tuloja hankkiakseen. Tänään naiset valmistavat vaatepakkauksia, jotka jaetaan leirillä syntyville vauvoille.
“Räätäliprojekti on naisille pieni turvasatama suuressa, hullussa maailmassa. Taukojen aikana he nauravat ja vitsailevat yhdessä, ja jopa tanssivat.”
UN Womenin työntekijät eivät kerro naisille, mitä he tarvitsevat, vaan päinvastoin kuuntelevat naisten omia toivomuksia ja kannustavat heitä tekemään itse päätöksiä ja valintoja.
”Olemme pieni tiimi, mutta ihmiset leirillä tuntevat meidät, koska ovemme ovat aina auki. Me olemme aina valmiina hymyilemään ja vaihtamaan muutaman sanan. Se rohkaisee pakolaisia kääntymään puoleemme.”
Hadeel kertoo, että pakolaiset ovat muuttuneet paljon alkupäivistä, jolloin he elivät päivän kerrallaan ja haaveilivat palaavansa pian Syyriaan. Vuosien kuluessa heidän on ollut pakko hyväksyä uusi elämäntilanne. Leirillä on muutettu teltoista asuntovaunuihin ja alettu rakentaa pysyvämpää elämää.
“Hiljattain eräs nainen sanoi minulle: Ennen nukuimme pommien alla. Nukkumaan mennessämme emme tienneet, heräisimmekö elossa seuraavana päivänä. Täällä ainakin voimme nukkua turvassa.”
(Kuvat: UN Women/Christopher Herwig ja Abdullah Ayoub)