Anne-Mari Virolainen: “UN Women on täydellinen kumppani”

Suomi on ollut UN Womenin vahva tukija sen perustamisesta lähtien ja UN Women on yksi Suomen keskeisistä YK-kumppaneista. Vuonna 2017 Suomi tuki UN Womenin yleisrahoitusta 10 miljoonalla eurolla. Lisäksi hallitus tuki korvamerkitysti toimintaa noin 6 miljoonalla eurolla kokonaisrahoituksen ollessa yhteensä noin 16 miljoonaa euroa. Suomi on UN Womenin viidenneksi suurin tukija. Haastattelussa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen kertoo, miksi UN Womenin tukeminen sopii hyvin Suomen kehityspolitiikkaan.

Miksi UN Womenin tukeminen sopii hyvin Suomen kehityspolitiikkaan?

“Naisten ja tyttöjen oikeuksien ja tasa-arvon edistäminen ovat pitkäaikaisia prioriteetteja Suomen ulko- ja kehityspolitiikassa, ja UN Womenin strategiset painopisteet ovat linjassa omien prioriteettiemme kanssa. Tästä johtuen UN Women on täydellinen kumppani meille näiden tavoitteiden edistämiseen.

Meillä on ollut erinomainen yhteistyö UN Womenin kanssa sen perustamisesta lähtien, ja olemme ylpeitä ollessamme yksi sen päärahoittajista. Rahoituksen ja johtoryhmätyöskentelyn lisäksi yhdessä järjestetyt tapahtumamme ovat esimerkki loistavasta yhteistyöstämme.”

Miksi tasa-arvon edistäminen on tärkeää hallituksellenne?

“Tasa-arvon edistäminen on ollut politiikassa määrätietoista Suomen itsenäisyydestä lähtien, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Itseasiassa sukupuolten välinen tasa-arvo on yhteiskuntamme perusta ja kokemuksemme näyttää, että tasa-arvon edistäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Tämän takia tasa-arvo on ensimmäinen prioriteettimme ulko- ja kehityspolitiikassa.”

Suomella on vahva historia UN Womenin tukijana, erityisesti perusrahoituksen osalta. Miksi perusrahoitus on tärkeää Suomelle?

“Tiedämme, että perusrahoitus antaa joustavuutta rahoituksen kohdentamisessa. Perusrahoitus on suunnattu UN Womenin strategisen suunnitelman toteuttamiseen, mikä on yhteisesti hyväksytty UN Womenin johtokunnassa. Strateginen suunnitelma on hyvin linjassa kehityspolitiikan linjauksiemme kanssa. Luotamme, että tarjoamamme perusrahoitus käytetään tehokkaimmalla tavalla tasa-arvon ja naisten aseman edistämiseen.”

 

Alkuperäinen pidempi haastattelu englanniksi UN Womenin sivuilla on luettavissa täällä.

 

Kuva: Lauri Heikkinen/valtioneuvoston kanslia