Jordania otti tärkeän askeleen naisia syrjivän raiskauslain kumoamiseksi

Jordania on ottanut ensimmäisen askeleen naisia syrjivän raiskauslain kumoamiseksi. Hallitus on päättänyt romuttaa rikoslain pykälän 308, joka jättää raiskaajan rankaisematta, jos tämä menee naimisiin uhrinsa kanssa.

Naisten oikeuksien puolustajat ovat kampanjoineet tätä lakia vastaan vuosikausia. Jordanian päättäjät ovat pohtineet asiaa kuukausien ajan. Myös Suomessa tuhannet ihmiset ovat allekirjoittaneet vetoomuksen lakipykälän kumoamiseksi.

Jordanian naisjärjestöt ja ihmisoikeuspuolustajat iloitsevat hallituksen linjauksesta. Vaikka hallitus on päättänyt raiskauslain kumoamisesta, vaatii pykälän poistaminen vielä parlamentin hyväksynnän. Vaikka monet kansanedustajat puolustavat lakimuutosta, jotkut uskovat edelleen, että lakia tarvitaan naisten ”suojelemiseksi” ja ”kunnian vartioimiseksi”.

Jos parlamentin molemmat kamarit ja kuningas hyväksyvät lakimuutoksen, astuu se voimaan. Jordania ei ole ainoa valtio, jossa vastaava laki on voimassa. Edelleen yli 30 maassa raiskaaja voi välttää syytteen menemällä naimisiin uhrinsa kanssa.

Marraskuussa julkistettiin koko YK:n maatiimin tukema vetoomus raiskausta ja kunniamurhia koskevien lakipykälien uudistamiseksi. Vetoomuksen puolesta tempaistiin muinaisen Petran rauniokaupungissa.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on tehnyt pitkäjänteistä työtä pykälän 308 kumoamiseksi vuodesta 2015 lähtien. Jordanian laissa on myös muita naisia syrjiviä pykäliä, jotka kaipaavat muutosta. UN Womenin vaikuttamistyötä tukee naisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan lisäksi myös prinsessa Basma bint Talal.

Viime marraskuussa YK:n maatiimi Jordaniassa julkisti UN Womenin johdolla vetoomuksen keskeisten kunniaväkivaltaa ja raiskauksia koskevien lakien muuttamiseksi. Prinsessa Basma bint Talal on vetoomuksen suojelija.

» Auta kumoamaan naisia syrjivät lait: Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

(Kuvat: UN Women/Aramram)