Pelätty monsuunikausi alkoi pakolaisleirillä Bangladeshissa

Odotettu ja pelätty monsuunikausi on alkanut Bangladeshissa, jonne Myanmarin armeijan etnistä puhdistusta on paennut lähes 700 000 rohingyaa. Suurin osa heistä on naisia ja tyttöjä.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan viime viikonloppuna alkaneet rankkasateet ja jopa 70 kilometriä tunnissa puhaltavat tuulet ovat vaatineet ensimmäiset uhrinsa Cox Bazarin alueen pakolaisleireillä. Naiset ja tytöt ovat luonnonkatastrofien iskiessä suuremmassa riskissä menehtyä kuin miehet.

Pakolaisleirin alueella on ollut ainakin 37 maanvyörymää, ja rankkasateet ovat vaikuttaneet jo nyt yli 11 000 ihmisen elämään. Arviolta jopa 200 000 pakolaista asuu kodeissa, jotka sijaitsevat korkean riskin alueella. Kukkuloiden alaosissa asuvat ovat erityisen alttiita myös mutavyöryille ja tulville tai molemmille. Yli tuhat asumusta on jo tuhoutunut. Samalla myös tartuntataudit lisääntyvät kun esimerkiksi vessat tuhoutuvat.

Asumme alueella, joka sijaitsee matalalla – pysyyhän pieni suojamme pystyssä?”, toteaa 22-vuotias Minara Begum huolissaan.

Tämä on vasta alkua – pahimpia sateita odotetaan monsuunikauden keskelle syyskuusta alkaen.

Luonnonkatastrofeissa erityisesti naiset ja tytöt ovat erityisen haavoittuvia – heidän tarpeensa jäävät helposti unohduksiin. Tule mukaan tukemaan UN Womenin työtä rohingya-naisten ja -tyttöjen tukemiseksi pakolaisleireillä, joita monsuunisateet ovat jo runnelleet. UN Women tuo pakolaisleirillä esiin naisten ja tyttöjen tarpeet ja tukee heidän pääsyään uuden elämän alkuun.

Pidetään huolta, ettei yksikään rohingya-nainen ja -tyttö unohdu katastrofissa!

LAHJOITA NYT

 

Kuvat: UN Women/Allison Joyce